keskiviikko 3. helmikuuta 2016

Tammikuu kahdeksassatoista kuvassa

jan1
1. No mikäpä muukaan tammikuun alusta ois jääny mieleen, kuin lätkän mm-kulta! Lukuisista yrityksistä huolimatta en saanut peliä näkymään täällä, joten ainoa toivo oli tulossivun päivittäminen pitkin koulupäivää. Kun peli lopulta ratkesi Suomelle, olin ihan tohkeissani koko päivän ja yritin selittää lätkästä jenkeille, mutta eihän nää jaksanu ymmärtää mun riemua :-D // 2. Annoin joululahjaksi hosteille äidin lähettämän Afrikan Tähden, jota ollaan pelattu jo useampaankin otteeseen täällä. // 3. Joo. Yritin tosiaan leipoa pullaa ja korvapuusteja ekaa kertaa ikinä yksin, ja eihän siitä mitään tullut. Maku oli ihan kohdallaan, mutta pullat kivikovia. Ehkä annan niille uuden yrityksen vielä lähiaikoina!
jan3
1.-2. Meillä oli pidennetty viikonloppu Martin Luther Kingin päivän vuoksi, joten sinä maanantaina mentiin koulun sjaan luistelemaan. Tää oli eka kerta ikinä luistelemassa mun host siskoille, mutta ne oppi kyllä ihan super nopeasti. Mie nautin ihan kympillä, oli ihana päästä kirpeänä pakkaspäivänä ulkoilemaan iltapäiväksi. // 3. Mikäs sen parempi lopetus luistelulle, kuin kuumat kahvit ja kaakaot Starbucksissa! Mie rakastan kahvia ja etenkin Starbucksia älyttömistä hinnoista huolimatta, mutta jotenkin tässä oli kerennyt vierähtää yli viisi kuukautta Jenkeissä ennen Starbucksissa käymistä. Oli jo korkea aika korkata tuo basic white girl cafe. 
jan4
1.-3. Tammikuun parhaat päivät vietettiin missäs muussakaan kuin vaihtariseurassa! Juhlittiin Sofian ja Kerstinin synttäreitä suht isolla porukalla, ensin aloittamalla ilta sellaisessa viihdekeskuksessa pelaamalla laaserisotaa (lazer tag, mega zone, ...?) ja muita pelejä sekä änkemällä mahdollisimman monta ihmistä valokuvakoppiin. Ilta jatkui Kerstinin luona yökyläilyllä. Meille on tässä kehittynyt tapa pitää yksi iso yökyläilyviikonloppu ainakin kerran kuussa, jolloin nähdään koko porukalla. On ihan käsittämätöntä, miten läheiseksi oon tullut näiden ihmisten kanssa vaan muutamassa kuukaudessa. Meillä on aina ihan hirveästi puhuttavaa, tai sitten hengaillaan ihan muuten vaan, kuten tuona sunnuntaina kun ensin koomattiin kahvia juoden keittiössä varmaan kolme tuntia ja lopulta päädyttin katsomaan Disney-leffoja viideksi tunniksi. En voi käsittää miten tuun selviämään ilman näitä ihmisiä...
jan5
1. Tammikuusta jäi mieleen myös sairastelu. Mulla on ollut vähän väliä joku tauti päällä varmaan marraskuusta asti, mutta viime viikolla koko homma meni uudelle tasolle, kun mulla nousi kunnon kuume. Ei ollut kivaa, jostain syystä tuntui hirveältä kun ei saanut sairastaa kotona omassa sängyssä, eikä äiti ollut lähellä. Apua, mikä vauva-jenni. // 2.-3. Vaikka meinasi vähän jännittää, että paranenko ajoissa, pääsin kuitenkin koulun Winter Court-tansseihin! Sekään ei kyllä mennyt ihan mutkitta, kun mekko hajosi pari tuntia ennen lähtöä... Onneksi Kyleighiltä löytyi varamekko! Mentiin siis ihan vaan kaveriporukalla, mikä oli hyvä valinta. Oli hauska ilta, mutta pakko sanoa että on nää aika laimeita juhlia verrattuna Suomen lukiobileisiin, hahaha.
jan6
1. Saatiin joululahjaksi host vanhemmilta liput konserttiin Kansas Cityyn. Yksi sunnuntai meni siis siellä, ensin jonottaen yli kaksi tuntia ulkona, että päästiin sisälle areenalle. // 2.-3. Konsertti oli siis useamman kristityn artistin yhteiskiertue, Winter Jam, joka kesti melkein viisi tuntia. Valtava areena oli ihan täynnä ihmisiä, ja tykkäsin konstertista tosi paljon! Vähän niinkuin Maata Näkyvissä festarit yhdessä illassa, artistit oli jopa parempia.
jan2
1. Lisää suomalaista ruokaa! Yksi aamu väsäsin perheelle aamupalaksi pannaria, joka vuorostaan onnistui tosi hyvin. Kaikki tykkäsi kovasti, mutta onnellisin taisin silti olla mie, kun sain yhtä lemppariherkuista. // 2. Koripallo on jatkunut tammikuun läpi, ja meillä on ollut pelejä ihan viikottain. Asetin joulukuussa mulle tavoitteeksi kaudelle, että ainakin yksi kori on tehtävä pelissä. Yhdessä kotipelissä sitten vihdoin onnistuin, ja olin niiiiin iloinen ja ylpeä itestäni. Pitkä matka on tultu marraskuusta, jolloin koriskausi alkoi, eikä koko kautta olekaan enää jäljellä kuin muutama viikko. On ollut tosi kiva huomata oma kehitys, nykyään pystyy oikeasti nauttimaan lajista! // 3.  Koko tammikuu oli oikeasti aika kylmä, useimmiten pakkasen puolella, mutta viime perjantaina treeneistä ulos kävelessä iski shokki: kesä keskellä talvea? Ihme Kansasin sää, kaikki vuodenajat parin viikon sisällä. :-D En kyllä valita, Suomessa oli kuulemma ollut parhaimillaan -38 c?? Tavallaan on kyllä hirveä ikävä lunta ja etenkin hiihtämistä ja laskettelua, mutta aikainen kevät passaa tänä vuonna oikein hyvin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti